sunnuntai 28. joulukuuta 2008
Uusia kasvatteja
Uusia kasvatteja on syntynyt useampikin kappale. Neljä tilausvarsaa sekä kaksi nyt myytävänä olevaa vieä nimetöntä varsaa. Mikäli sopivaa kotia ei löydy jäävät varsat kotitalliin asumaan ja aikanaan kisaamaan ja myöhemmällä iällä sitten siitokseen.
lauantai 27. joulukuuta 2008
Osallistuminen kouluratsastusluennolle!
Osallistun Stal Magnuksessa järjestettävään Sophie Bernaccan kouluratsastusluentoon. Olen malliratsukkona yhdessä Akhilleus TN:n kanssa. Katsotaan miten menee Aksun kanssa. Innolla odotan neuvoja miten voin itse kehittää itseäni ratsastajana sekä myös yhteistyötä Aksun kanssa.
torstai 25. joulukuuta 2008
Laatis ja kantis tuloksia..
Alexavier Duvká sai VVJ:n laatuarvostelussa III palkinnon! Goldbrich NLD oli ilmoitettu hevosten kantakirjaan ja sai siellä II palkinnon! Eli hienosti on mennyt noiden kahden osalta. Ilmoitin Montefrio's Darc'on hevostammojen tammikuun tilaisuuteen sekä MRT Black Majorin hevosorien tammikuun tilaisuuteen. Nyt odotellaan sitten niitä tuloksia sekä Alexin YLA tulosta. Osa hevosista on myös ilmoitettu Dark Decemberin NJ näyttelyihin, tuloksia kirjuustelen myös tänne kunhan tuleevat.
Tunnisteet:
Alexavier Duvká,
Darc December,
Goldbrich NLD,
Montefrio's Darc'o,
MRT Black Major
tiistai 16. joulukuuta 2008
KRJ:n laatiksesta tulokset
Hienoa, Alex on nyt KRJ-III palkittu 64 pisteellä. Korotusta ei enää yritetä, vaan olen tyytyväinen tähän Alexin kohdalla. Ori on kuitenkin sen verran iäkäs että kisakentille ei ole enää mitään asiaa. Nyt odotellaan vielä muita tuloksia.
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Hurahdus...
Päädyinpä sitten minäkin rustailemaan Djinnille blogia, enemmän ja vähemmän aktiivista, mutta jos nyt muuteman kerran kuukaudessa rustaileisi tallin kuulumisia. Näin alkuun voisi sanoa että talli on perustamisen jälkeen lähtenyt hyvin pyörimään, hevosmäärä lisääntynyt viimeisestä taas parilla. Alex ilmoitettu VVJ, KRJ laatiksiin ja YLAan sekä Riia hevosktk:aan. Saa nähdä mitä noista tulee tuloksiksi. Kilpailut on kunniakkaasti viety läpi, seuraavat suunnitteilla. Kasvatteja on 5 syntynyt tallin perustamisen jälkeen, seuraava katras tulee joulun tienoilla. Tammikuussa alkaa taas kisakausi suurimmalla osalla hevosista, nuoriso saa kasvaa aina kolmivuotiaaksi asti, jolloin aloitetaan valmennukset ja pienet kisat. Ja eläkeläisiin siirtyy pari hevosta lisää tammikuussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)